KIITOS äänestäjille ja vaalitiimille! |
|
Ensinnäkin suuri kiitos kaikille äänestäjille! Suuri kiitos myös kampanjassa mukana olleille, ilman teitä emme olisi saavuttaneet tätäkään tulosta. Hämeestä menetimme yhden paikan ja se on kirvelevä tappio, mutta ensi vaaleissa sitten otamme sen korkojen kera takaisin. Tulossa on tärkeitä vaaleja ja niiihin tarvitaan voimia. Olemme kuitenkin ensi kertaa Suomen suurin puolue ja siitä pitää olla tyytyväinen näin tappionkin hetkellä. Voimia tuleviin koitoksiin ja aurinkoista kevättä ja kesää.
VIIKON 15 TAPAHTUMIA
Viikko alkaa maanantaina aamukahvilla Forssan Korva Kahvilassa Sannin kanssa. Iltapäivällä kaupunginvaltuusto. Tiistaina Yle Hämeen vaalikeksustelu, jossa opponenttina. Loppuviikko kampanjoidaan tilanteen vaatimalla tavalla ja aika spontaanisti. Perjantai aloitetaan Padasjoella aamulla klo 10.00 ja jatketaan Iittalassa jakamalla kotimaista energiaa ja kahvia klo 16.00-17.30. Lauantaina aamulla Forssan torille ja sieltä Kärkölän vaalitahtumaan. Koko launataipäivän aikana erilaisia tapahtumia Hämeenlinnan Reskalla ja Korva-Kahvilassa, olen paikalla satunnaisesti silloin, kun muualta ehdin.Sunnuntaina sitten on suuren gallupin julkistaminen! Vaalivalvojaiset Verkatehtaalla ja vaalitiimin jatkot.
VIIKON 14 TAPAHTUMIA
Tämä viikko alkaa kunnallisilla tehtävillä, maanantaina Yhdyskuntalautakunnan ylimääräinen kokous moottoritien kattamiseen liittyen ja sen jälkeen valtuustoinfo samasta aiheesta. Illalla vaalimainosten jakoa tienvarsille jatketaan. Tiistai alkaa Hämeenlinnan kuukausimarkkinoilla ja jatkuu Kärkölän Kokomussenioreiden tapaamisella. Iltapäivällä on HML:n liikuntahallien hallitus ja ilta kuluu Verkatehtaalla Ylen vaalitentissä. Keskiviikkona alkaa sitten ennakkoäänestys ja on Lahden kk-markkinoiden vuoro. Illalla Hämeen Kesäyliopiston 40-vuotisjuhlat Verkatehtaalla ja Aulangolla. Torstaina kierretään muiden ehdokkaiden ja Henna Virkkusen kanssa bussikiertue reitillä Hämeenlinna, Riihimäki, Loppi, Tammela, Forssa, Jokioinen, Ypäjä, Humppila ja Renko. Kiertue päättyy illalla Hämeenlinnaan. Perjantaina töitä ja viimehetken valmisteluja. Viikonloppuna lasten kanssa ja lauanataina vaalitori- tapahtuma kauppakeskus Tavastilassa Hämenlinnassa. Sunnuntaina Janakkalan markkinat 10-14 ja vaalitapahtuma linja autoaseman Nanellassa klo 15.00. Loppuviikonloppu on varattu lapsille ja lepoon. Maanantaina alkaa kituviikko ja lentoa riittää suuntaan jos toiseenkin, mutta siitä tuonnempana. Aurinkoisia kevätpäiviä meille kaikille!
VIIKON 13 TAPAHTUMIA
Viikko alkoi maanantaina banderollien levittämisellä ympäri vaalipiiriä. Tiistaina aamulla aloitettiin Sari Niinistön kanssa kiertue Hämeenkoskelta aamukahvilla, seuraavana Hollolan tori ja Pullapoikien kahvila. Sieltä sujuvasti Orimattilan kautta Nastolaan. Nastolasta takaisin Hollolan kirjaston synttärikahville. Hämeenlinnan palaverin kautta omaan vaalitilaisuuteen Hattula Pirtille. Keskiviiko aloitetaan jälleen mainosten levityksellä Lammi, Hollola, Kärkölä, Hattula, Iittala...Illalla sitten vaalitilaisuus kotikulmilla Iittalassa ja siinä välissä yritän ehtiä tuulivoimaseminaariin. Torstaina kierretään Niinistön Sarin kanssa Hämeenlinnan ympäristössä, Iittala, Parola, Hauho, Tuulos ja Lammi. Yhlan info Hämeenlinnassa klo 17.00 ja Ydin-Hämeen Kokoomuksen tilaisuus Lammin Säästöpankilla klo 19.00 alkaen. Perjantaina yrittäjäpaneeliin Wetterille ja Aprilli-päivän tempaus torilla klo 12.00. EU kriisi-info 14.00-15.30 ja sitten Riihimäellä yhteinen tilaisuus Takalan Riitan kanssa Feniks-kahvilassa. Lauantaina Hämeenkosken ja Kärkölän Korva-Kahvilakäynnit sekä ystävän 5-kymppiset. Sunnuntaina vain yksi vaalipaneeli Hauholla klo 17.00.
VIIKON 12 TAPAHTUMIA
Vaalivankkureiden vauhti senkuin kiihtyy! Maanantai lähtee liikkeelle ulkoministeriön infolla ulkopolitiikasta Hml:n kaupunginkirjastolla. Viikon ensimmäinen vaalipaneeli on Poltinahon srk-talolla pidettävä seurakunnan järjestämä senioreiden vaalikeskustelu klo 13.00 - 16.00. Illalla on oma tilaisuus Tuulosen takkahuoneella klo 19.00 - 21.00, tähän ja tiistaina Padasjoella klo 19.00 - 21.00 pidettävään tilaisuuteen Koskisen Jari tuo omat terveisensä. Tiistaina ennen Padasjoen tilaisuutta on YLE- Hämeen teemakeskustelu aiheesta : Kuka järjestää peruspalvelut, taistelu maaseudusta. Tämä tulee ulos YLE-Hämeen lähetyksessä klo 15.30 jälkeen. Keskiviikko, torstai ja perjantai meneekin sitten maakuntahallituksen matkassa Pietarissa. Mukana on myös kuntien ja kaupunkien johtajat sekä Kauppakamarin ja Kehken väkeä. Lauantaina meillä on ehdokkaiden yhteinen bussikiertue alkaen Hämeenlinnasta ja jatkuen Parolan, Hauhon, Tuuloksen, Lammin, Hämeenkosken, Hollolan, Orimattilan ja Nastolan kautta päätyen Heinolaan. Minä joudun jättämään tämän kiertueen kesken Hollolan jälkeen, koska homma jatkuu vaalitalkoiden ja lasten parissa. Sunnuntaina on sitten oma tilaisuus Hauholla Kivituvalla klo 18.30 alkaen. Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiin!
VIIKON 11 TAPAHTUMIA
Viiden viikon päästä olemme sitten paljon viisaampia siinä miten vaaleissa pärjättiin! Tämä viikko alkoi maakuntahallituksen kokouksella, sieltä suoraan Metsästrategia 2 seminaariin ja sitten EKOLIITU-hankkeen seminaariin puhetta johtamaan Raatihuoneelle. Illalla viimeiseksi radiomainoksen äänitys. Tiistaina aamuksi Lahteen ELYN infotilaisuuteen, pikainen tapaaminen Päijät-Hämeen uuden maakuntajhtaja Jari Paarkkosen kanssa ja sieltä Forssan Kokoomuksen esittäytymistilaisuuteen. Keskiviikkona Pikkuparlamentissa Kokoomuksen maaseutuohjelman julkistaminen ja illalla Hämeenlinnan Asunnot Oy;n hallitus. Torstaipäivä menee Jyrki Kataisen kanssa kerrellessä Forsassa ja Hämeenlinnassa. Alkuillasta MTK:n vaalitentti Hollolan Hirvessä, sieltä kiireesti Ylen suoraan lähetykseen puoluejohtajien vaalitenttiin Verkatehtaalle yleisöksi. Tämä onkin mielenkintoinen tilaisuus, koska kyseessä on ensimmäinen virallinen vaalitentti puoluejohtajille. Tämä torstai on muutenkin mielkenkiintoine, koska saaamme numerot! Perjantai onkin tämän viikon rauhallisin päivä, aamulla kaupunkikeskustayhdistyksen kokous ja illalla Hämeenlinnan Sudun Veden juhlat Verkatehtaalla. Lauantaina ystävävän 5-kymppiset Vanajanlinnassa. Sunnuntaina Rengossa vaalisäpinää.
VIIKON 10 TAPAHTUMIA
Maanantaipäivä kului vielä Brysselissä ja tiistain vastaisena yönä kotiin. Tiistaina Padasjoella soppatarjoilu laskiaistiistain ja naistenpäivän kunniaksi, kiitokset Räsäsen Antille järjestelyistä. Väkeä kävi mukavasti ja soppa oli kuumaa ja sitä riitti kaikille halukkaille. Seuraavana ohjelmassa Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen hallituksen kokous ja illalla Hämeen Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunnan kokous, jossa alustajina kansanedustaja Arto Satonen ja Hämeen Ely keskuksesta Kari Kivikko. Kuulimme mielenkiintoiset alustukset ja kävimme vilkkaan keskustelun. Keskiviikkona ensin MTK:n vaalipaneeli Hämeenlinnassa ja sitten illalla Heinolassa paikallisen Kokoomusyhdistyksen vieraana. Torstaina Kansallisten senioreiden vaalipaneeli ja illalla HPK-Ässät otteluisännyys Ritarihallissa. Perjantai kuluukin Päijät-Hämeessä ja Riihimäen seudulla kierrellessä Jyrki Kataisen kanssa. Viikonlopun vietän muuten lasten kanssa, mutta lauantai.-iltana on Hämeenlinnan Moottoripyöräilijöiden vaalipaneeli Albertin Kellarissa klo 17.00 alkaen. Sunnuntaina vaalitiimin palaveri. Siinä se sitten taas tämä viikko vierähtikin.
BRYSSEL 03.-07.03.2011
Torstain ja perjantain tapaamiset Brysselissä olivat mielenkiintoiset. Komission terveisinä voisi mainita, että suuria mullistuksia ei näillä näkymin ole tulossa. Espanjan ja Portugalin tilanne on paranemassa ja niiden talous on menossa positivisempaan suuntaan. Toivotaan, että Kreikka ja Irlanti antoivat muille viestin tilanteen vakavuudesta ja tarvittaviin toimiin ryhdytään ajoissa. Maatalouspuolella tärkein asia olisi säilyttää EU:n maatalousbudjetti vähintäänkin nykyisellään. Paineita tukien yhdenmukaistamiselle on, mutta suuret maatalousmaat estänevät sen. Suomi on tukijaossa lähellä keskiarvoa ja näin ollen meille ei ole odotettavissa mitään suuria mullistuksia. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin huonoina taloudellisina aikoina EU:ssa ei tehdä suuria rakenteellisia tai taloudellisia muutoksia kuin pakon edessä. Perjantai-iltana tarjoutui mahdollisuus mennä katsomaan Anderlecht - Genk, Belgian jalkapalloliigan ottelua. Joukkueet olivat tasapistein sarjan kärjessä. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja tunnelma oli korkealla. Tunnelma latistui vastustajan tehdessä helpohkon johtomaalin jo ottelun alkumetreillä, mutta peli oli tapahtumarikasta ja mukavaa katseltavaa. Tunnelma räjähti muutama minuutti ennen ottelun loppua, kun kotijoukkue tasoitti hienolla puskumaalilla. Kotijoukkue oli moraalinen voittaja.
LAHDEN MARKKINAT 02.03.2011
Tämä päivä (2.3.2011) meni mukavasti, flunssasta huolimatta, Lahden markkinoilla. Väkeä oli mielestäni todella hyvin ja muistiinpanovälineet tekivät erinomaisesti kauppansa. Vastaanotto oli positiivinen ja kannustava, eikun eteenpäin. Huomen aamulla herätys klo 04.00 ja nokka kohti lentokenttää ja Brysseliä. Siellä ensimmäinen tapaaminen huomenna klo 16 Risto Artjoen, Olli Rehnin avustajan kanssa. Perjantaina sitten vuorossa MTK Brysselin toimiston Tapio Kytölän kanssa lounastapaaminen. Viikonloppu "vapaalla" ja sitten entistä energisempänä vaalikentille!
KAHVILA KORVAN AVAJAISET 01.03.2011
Kahvila Korva avattiin 1.3.2011 ministeri Suvi Lindenin avustuksella. Kahvila oli lähes täynnä yleisöä ja henki oli hyvä. Matka jatkui ministerin saattueessa suunnitelman mukaisesti Forssan ja Jokioisten kautta Humppilaan. Humppilassa saimme kunnan edustajilta tietoiskun lentokenttä- ja muista kunnan hankkeista. Huomenaamulla kohti Lahtea ja markkinoita. Toivottavasti orastava flunssa ei iske koko voimalla!
KAHVILA KORVAN VALMISTELU
Maanantaipäivän 28.02.2011 antina oli Korvakahvilan valmistelu tiistain avajaistilaisuutta ja ministeri Suvi Lindenin vierailua varten. Vielä jäi aamuksi tehtävää markkinoden ja ministerin tulemisen välille. Ministerikiertue jatkaa Hämeenlinnasta Forssan ja Jokioisten kautta Humppilaan. Toivottavasti näemme jossain näistä paikoista! Keskiviikkona sitten Lahden markkinoiden vuoro. Torstai aamuna aikainen lento Brysseliin ja tapaamaan Risto Artjokea, Olli Rehnin avustajaa. Perjantaina tapaaminen MTK:n Brysselin edustuston vetäjän Tapio Kytölän kanssa. Saapa nähdä miten siellä perjantaina pääsee liikkumaan ym, koska siellä on kuulemma päivän kestävä yleislakko, eikä oikein kukaan tiedä minkä takia. Osaa ne näköjään muuallakin hölmöillä!
JANAKKALAN KUULUMISIA 23.02.2011
Tiistai-ilta vierähti mukavasti Janakkalan Turengissa. Cafe Laurellille kokoontui joukko maanviljelijöitä ja maaseudun asioista kiinnostuneita keskustelemaan ajankohtaisista asioista.. Kaikkein mieluisin kysymys oli mitkä ovat ne kaikkein tärkeimmät asiat, joita haluaisin edistää kansanedustajana. Kaksi asiaa nousee ehkä muiden asioiden edelle, maanviljelijöiden asiat ja maaseudun kehittäminen laajemminkin sekä yrittäjyys, erityisesti PK-yrittäjyys.
On hyvin tärkeää miettiä mikä on maanseudun tulevaisuus Suomessa. Suuren yleisön kanssa keskustellessa nousee aina kysymys maataloustuista, niiden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Onko maataloustuet tukea viljelijälle vai ruuanostajalle? Tosiasia on, että näillä tuilla tuetaan loppukäyttäjää, eli tässä tapauksessa tavallista ruuan ostajaa, eikä alkutuottajaa. Tällä hetkellä keskustellaan jälleen paljon myös metsien ottamisesta kiinteistöverotuksen piiriin. Tämä tulisi johtamaan kaksinkertaiseen verotukseen ja varmasti vaikuttaisi hyvin paljon meille kaikille suomalaiseen rakkaaseen jokamiehen oikeuteen. Verotusta pitäisi muuttaa yrittäjyyttä ja työntekoa kannustavaan suuntaan, sekä kohdentaa enemmän kulutuksen verotukseen
Julkisen hallinnon karsiminen on myös eräs keino tasapainottaa valtion- ja julkisen puolen taloutta verotuksen lisäksi. Tällä hetkellä turha byrokratia tekee monet julkiset toimet tehottomiksi. Monet paheksuvat EU:n byrokratiaa mutta kyllä me osataan se homma itsekin – ainakin puolet on ihan omintakeista. Bioenergiaan tulisi panostaa tällä hetkellä huomattavasti enemmän. Materiaalia meillä on, nyt tarvitaan tutkimusta ja kehittämistä sekä alan yrittäjyyden tukemista, jotta voimme tuotteistaa osaamistamme tällä sektorilla maailmanlaajuisesti.
|







