Esittely |
|
Olen Timo Juhani Saviniemi, synnyin Kalvolassa vuonna 1959. Nykyään olen Hämeenlinnalainen, Kalvolan ja neljän muun kunnan liityttyä Hämeenlinnaan vuoden 2009 alussa. Lukion ja armeijan kävin Parolassa, insinööriopintoni suoritin Porissa ja valmistuin sieltä 1988. Sähköinsinööriksi valmistumiseni jälkeen työskentelin markkinointitehtävissä Nokia Kaapeli Oy:ssä ja Nivo-Heat Oy:ssä. Näiden pääkaupunkiseudulla vietettyjen vuosien jälkeen tulin lähemmäksi juuriani Hämeenlinnaan, jossa työskentelin Hämeen Tietopalvelu Oy:ssä siihen saakka kunnes aloin yrittäjäksi. Muutaman pelkästään sähköurakoinnin parissa vietetyn vuoden jälkeen tuli tilanne, jossa minun piti ottaa jatkaakseni Saviniemen sukutila. Sukupolvenvaihdoksen seurauksena aloitin isäntänä Saviniemessä vuonna 1995. Uuteen ammattiin liittyvät agrologi amk opinnot aloitin Mustialan aikuiskoulutuslinjalla vuonna 1999 ja valmistuin 2003. Tällä hetkellä olen siis päätoimeltani maa- ja metsätalousyrittäjä. Tämän lisäksi olen ollut sähköurakoitsija vuodesta 1993 lähtien, Hämeen Sähkötiimi Oy työllistää tällä hetkellä 2-3 työntekijää. Perheeseeni kuuluu lapset Jesse (1996), Jenica (1999), Jere (2000) ja Kake-koira. Jesse asuu minun kanssani. Jenica ja Jere asuvat äitinsä luona. Joka toinen viikonloppu kaikki lapset ovat minun luonani. Harrastuksiini kuuluu järjestötoiminnan ja politiikan lisäksi mm. metsästys, laskettelu, golf ja tuoreimpana moottoripyöräily. Uudessa Hämeenlinnassa olen kaupunginvaltuutettu, yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen varajäsen. Kaupungin yrityksistä olen Hämeenlinnan Asunnot Oy:n sekä Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hämeenlinnan Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajana olen ollut syksystä 2009 ja Kalvolan Kokoomuksen varapuheenjohtajana 2006 alkaen. Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunnassa olen ollut vuodesta 2005 ja Kokoomuksen Hämeen piirin maaseutuvaltuuskunnassa jäsenenä vuodesta 2000 ja puheenjohtajana 2009 alkaen. Hämeen Kokoomuksen piirihallituksen jäsen vuodesta 2011 alkaen. Maakunnallisissa luottamustehtävissä toimin Hämeen Liiton maakuntavaltuuston puheenjohtajana ja Maakunnan yhteistyöryhmän MYR:n yhtenä varapuheenjohtajana. Muita luottamustehtäviä on mm. Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen, HML:n seudun Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen, MTK Hattula-Kalvola johtokunnan jäsen, Kalvolan Yrittäjät ry:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Kalvolan metsästysseura ry:n puheenjohtaja.
Henkilötiedotsyntymäaika 18.3.1959
Luottamustehtävät, kunnalliset
Luottamustehtävät, kokoomuksen
Luottamustehtävät, muut
|







