Teemat |
|
Meidän on katsottava riittävän kauas Suomemme tulevaisuuteen ja luotava selkeä mielikuva siitä Suomesta, jonka haluamme rakentaa ja jonka arvoisia me kaikki olemme. Meidän on nähtävä tämän taantuman ylitse ja kohdattava aikamme haasteet rohkeasti ja päättäväisesti. Minun tulevaisuuden Suomeni on uutta työtä ja toimintaa luovan yrittäjyyden Suomi, jossa yrittäjyyden ja työllistämisen kynnys on alempi kuin nyt. Se on kestävän uusiutuvan energiatalouden Suomi, jossa "energiaeurot" jäävät pyörittämään kotimaan taloutta ja hyvinvointia. Se on Suomi, jossa perheiden hyvinvointi turvataan koko elämänkaaren ajan ja jossa yhteisvastuullista välittämistä, hoivaa, tukea ja turvaa on saatavilla silloin kun sitä tarvitaan. Meidän kaikkien, niin nuorten kuin työelämässä olevienkin, tulee opiskella ja kehittää osaamistamme uutta parempaa tulevaisuuttamme varten - ei nykyisen taantuma-ajan tarpeisiin. Elinikäinen oppiminen luo jatkuvaa kehitystä ja pitää meidät valmiina sopeutumaan yhä nopeammin muuttuvaan maailmaan. Näin voimme hyödyntää meille avautuvat uudet mahdollisuudet kestävään hyvinvointiin. Minun tulevaisuuden Suomeni on myös turvallinen Suomi, jossa turvallisuus on jokamiehen oikeus - ei rahalla ostettava palvelu, vaan oikeaa turvallisuutta synnyttävä asenne ja tahtotila. Meidän on nyt katsottava myös riittävän lähelle ja tehtävä tarvittavat parempaa tulevaisuutta luovat ja varmistavat päätökset sekä toimenpiteet jo heti seuraavan vaalikauden alussa. |







